Maisemasta toiseen

Takahuoneen tunnelmia! Kuvannut Silja Kulo.

Pyrähdin viikonloppuna Helsingissä, sillä improvisaatioryhmämme Moninainen teki sunnuntaina debyyttinsä lastenkonserttien saralla. Oli samalla hyvin hauskaa ja varsin jännää! Pariin päivään mahtui aika monta asiaa - etenkin ottaen huomioon, miten rauhallisin mielin olin itse liikkeellä. Saunoin, treenasin Ensemble Norman kanssa, nautiskelin brunssilla äidin kanssa, kävin elokuvissa ja ihastelin poikaystävän ruoanlaittotaitoja. Ja tota, noloa myöntää, mutta oikein nautin mahdollisuudesta järjestellä kasaantuneet sähköpostiviestit ja suunnitella tulevan Århus-viikon menoja pitkän juna- ja lentomatkan aikana! Nörtti mikä nörtti.

Hölmöilyä ennen lavalle menoa. Kuvannut Silja Kulo.

Nopeat maisemanvaihdokset mietityttävät mua edelleen, vaikka luulisi, että mun reissailumäärillä niihin olisi jo tottunut. Olinhan syksyn mittaan kahdesti käymässä Helsingissä ennen joululomille tuloa - kevään vastaavia keikkoja näyttäisi tulevan tuplamäärä. Paluu kotomaisemiin tuntuu aina yhtä eksoottiselta! Vastaavasti Århusiin tullessa havahdun siihen uuteen elämään, jota olen syksyn aikana oppinut. Jollain tapaa mun nykyisen minän identiteetti on tosi vahvasti kytköksissä Århusiin, tai ainakin siihen itsenäisyyteen ja karvan verran kyseenalaistavampaan, tietoisempaan arkeen.

Moni on (ihan aiheellisesti) ihmetellyt, onko tässä reissutahdissa oikein järkeä, ja miten sellaista oikein jaksaa. Ja että mitä ihmeen vaihdossa oloa se sitten on, kun ei malta pysyä aloillaan muutamaa viikkoa pidempään.

Voisin hyvin kuvitella, että tällainen tilanne rassaisi mua jossain toisessa elämäntilanteessa. Onhan ihan totta, etten pääse ihan kunnolla asettumaan Århusin arkeen, kun mielessä siintää jo seuraava reissu kotio. Mä koen kuitenkin, että kyse on pikemminkin mahdollisuudesta - mahdollisuudesta jatkaa kaikkein mielenkiintoisimpien projektien parissa vaihtovuodesta huolimatta, ja mahdollisuudesta jaksottaa arkea mielekkäisiin kokonaisuuksiin. Niin kouluhommat kuin Suomeen keskittyvät projektit (etunenässä Ensemble Norma) hahmottuvat tosi selkeästi, kun tähtäin on aina muutaman viikon kokoisissa yksiköissä. Kun sitäpaitsi pääsen näkemään lemppari-ihmistäni kohtuullisen usein, niin koti-ikäväkin pysyy loitolla.

Istun nyt junassa, joka saapuu pikapuoliin Århusin rautatieasemalle. Käyn koulun kautta nappaamassa tanskankirjan mukaani, ja jatkan sieltä Laerdanskin tanskantunnille. Tästä se arkiviikko lähtee käyntiin!