Tarpeesta matkustaa, maalis-huhtikuusta ja tanskan puhumisesta

Mua ei selkeästikään ole oikein luotu bloggariksi. Kun elämässä tapahtuu, mä menen mukana ja muistan nää raportointiasiat vasta joskus myöhemmin. No mutta, ainakin on mistä kertoa! Tarve kirjoittaa on kasvanut viime viikkoina, kun kotiinmuutto on pyörinyt aina vain konkreettisempana mielessä.

Jäimme viimeksi maaliskuun loppupuolelle. Edellistä blogimerkintää kirjoittaessa olin matkustamassa Suomeen improvisaatioryhmä Moninaisen konserttia varten (katseltavissa täällä verkossa). Se oli ehkä tähänastisen projektimme läsnäolevin ja onnistunein konsertti, vaikka improa onkin vähän hölmö arvottaa. No, niin tai näin, me olimme hyvin innoissamme upeasta konsertista! Sen jälkeen koitti ansaittu pääsiäisloma. Poikakaveri ja minä matkustettiin yhdessä takaisin Tanskaan, ja viivyttiin Kööpenhaminassa ensimmäinen päivä. Jatkoimme Århusiin, ja vietimme muutaman ihanan rauhallisen päivän nukkuen, fillaroiden rantaan, ihmetellen kaupunkia ja yleensäkin turisteeraten vähän enemmän siihen malliin, joka on mulla muuten tän vuoden aikana vähän jäänyt tekemättä.

Kööpenhaminan Rundetårnista löytyi pusupenkki. Kokeilimme, tietenkin.

Maisemia erään kirkon tornista, Köpistä edelleen.

Århusissa nautiskeltiin kotibrunssista pääsiäisfiiliksellä.

Jokaisen tanskalaisen kaupungin peruspylväs, eli fillarimeri. Tässä ollaan Århusin rautatieasemalla.

Karhupatsas. Söpö.

Århusin puistoaluetta.

Jos jokin mua on tässä vaihtovuodessa vähän harmittanut, niin se, että en ole työnteoltani ja kotimaan matkoiltani oikein kerinnyt nähdä Tanskaa muuten kuin Århusin ja Köpiksen keskustojen verran. Muutamat keikkarundit ovat toki vieneet autoitse halki Jyllannin niin pohjoiseen kuin eteläänkin (parhaimmillaan pohjois-Saksaan saakka), mutta niillä reissuilla on harvemmin ollut aikaa oikeasti katsella kaupunkia tai kokea paikallista luontoa. Mun ennakkoluulojen vastaisesti Tanskassa piisaa sitä ihan oikeata luontoakin! Toki, keskimääräinen ihmistiheys täällä on jotain aivan muuta kuin Suomessa, mutta ei tämä maa pelkkää kaupunkikeskustaakaan ole.

Huhtikuun alussa fokuksen kohteena oli koululla järjestettävä RAMA-festivaali, joka täytti Musiikkitalon päiväksi kaikilla mahdollisilla konserteilla ja esityksillä aamu-yhdestätoista iltamyöhään. Mun musiikillinen motivaatio oli hieman hukassa konserttia edeltävinä päivinä, mutta onneksi bändin liidaaminen ja biisien valmiiksi saattaminen konserttiin mennessä piti työtahtia yllä! Äiti ja isä tulivat vierailulle Århusiin muutamaa konserttiviikonloppuna, ja ehdimme viettää yllättävän paljon aikaa kolmeen pekkaan.

RAMA-konsertista, Karmenin ottama kuva.

Huhtikuussa aloitin myös sijaisena paikallisessa työväenopistossa, jonka lauluryhmää pääsin liidaamaan. Alussa etenkin pianonsoitto ryhmän edessä ja sopivan haastetason löytäminen jännitti ja mietitytti kovasti. Samalla opin hurjasti opettamisesta - joka muuten tapahtui suurimmaksi osaksi tanskaksi. Olen pohdiskellut valintaani käyttää tanskaa -valintaa aika lailla. Tavallaan vieraan, ontuvan kielen käyttö opettajana on riski, sillä opettajan auktoriteettiin vaikuttaa kovasti, hallitseeko hän käyttämänsä kielen vai ei. Samalla olen kuitenkin kokenut, että englanti luo tilanteeseen tietyn teennäisyyden ja jäykkyyden, joka ei ainakaan auta oppilasta vapautumaan musiikin parissa. Ilmapiiri on jotenkin aivan eri, kun oppilaat saavat puhua äidinkieltään!

En ehkä jatkossa ottaisi lähtökohtaisesti itselleni uutta kieltä opetuskieleksi. Ehkäpä saattaisin aloittaa uuden ryhmän kanssa suoraan englanniksi, en tiedä. Kuitenkin, kun olen käynnistänyt työskentelyn juuri tämän lauluryhmän ja harjoittelukuoroni kanssa tanskaksi, niin vaihto on tuntunut hankalalta. Olen jotenkin myös ajatellut kielivalintaa satsauksena tulevaisuuteen; jos aloitan rohkeana sissinä solkkaten, niin opin vääjäämättä paremmaksi pitkin matkaa.

Kevät!

Tanskan kevät on kummallinen. Aamuisin oon pahimmillani saanut lumipyryn naamaani, ja yöllä pakkaset paukkuu - mutta päivisin aurinko lämmittää poskea ja sulattaa mahdolliset lumen rippeet pois.

Näkymä Musiikkitalolta keskustaan kulkiessa näytti eilen tältä kello 17:58. Oi kaunista ilta-aurinkoa ja valon määrää!

Riks raks poks

Läpparini sanoi sopimuksensa irti sunnuntai-iltana, jumittaen joka välissä. Sain eilen kopioitua tärkeimmät tiedostot, ja vein koneen tänä aamuna korjaajalle. Onneksi takuuta oli vielä reilusti jäljellä!

En ollut aiemmin tajunnut, miten riippuvainen olen koneestani. Niin monta pientä asiaa hoituu päivittäin sillä - yhteydenpidosta, opiskelusta ja tiedonhausta elokuviin ja pankkiasiointiin saakka. Nyt totuttelen takaisin elämään ennen omaa tietokonetta. Mielenkiintoista, hieman vaivalloista ja erittäin valaisevaa.

Ei muuta tällä erää.

Kirkkokahvit ja big big band

Mun viikkorytmi on ihan iloisesti sekaisin! Maattuani kotona ti-ke otin varovaisen lähdön arkeen torstaina ja perjantaina. Nyt viikonloppuna olen päässyt paremmin puuhaamisen makuun, ja päässyt myös vihdoin takaisin liikunnan pariin.

Tämänaamuinen kirkkokeikka päättyi luontevasti kirkkokahveihin (jotka olin jotenkin onnistunut aiempina kertoina sivuuttamaan). Meinaan usein unohtaa, miten paljon tällaiset satunnaiset, ystävälliset kohtaamiset muidenkin kuin koulukavereiden kanssa merkitsevät minulle. Vaikken vielä muista kaikkien kuorokollegoideni nimiä, niin tuntui hurjan hyvältä jutustella heidän kanssaan kahvikupposen äärellä!

Männäviikon suuri teema on ollut big band -kiertueen valmistelu. Sovituskurssini on koko syksyn tehnyt pienempiä ja suurempia harjoituksia erilaisille puhallinkokoonpanoille, tähtäimessä täysmittainen kappale big bandille. Kappaleemme muodostavat yhdessä konsertin, jota esitämme ensi viikon aikana neljässä tanskalaisessa ja yhdessä saksalaisessa koulussa, sekä toki Musiikkitalossa täällä Århusissa.

Projektilla on ollut huomattavasti epäonnea matkassa, sillä opettajamme Chappe (joka myös johtaa big bandia) sairastui tammikuun lopulla virtsakivitautiin. Olemme siis viimeistelleet arrimme sähköpostitse Chappelta saadun palautteen perusteella, ja harjoituttaneet kukin oman arrimme bändin kanssa. Jälkimmäisessä on ollut haastetta kerrakseen, sillä jokainen meistä myös laulaa tai soittaa soolona kappaleessaan. Kaikeksi onneksi näyttäisi kuitenkin siltä, että Chappe pääsee kiertueelle mukaan!

Haasteellisen tilanteen ansiosta kurssilaisten kesken on syntynyt ihan uudenlainen yhteishenki, kun olemme organisoineet niin harjoitusaikatauluja kuin toistemme biisien kuorostemmojakin kuntoon. Odotan kiertuetta innolla, vaikkakin musiikillinen puoli vielä jännittää - lauantain treeneissä moni kappale oli vielä kovasti vaiheessa. Toisaalta riittää, kunhan palaset loksahtavat kohdalleen maanantaina Chappen vetämissä treeneissä...

Matkan päällä on toivottavasti runsaasti aikaa raportoida, miten kiertueemme etenee. Tuntuu hienolta päästä vetämään sama(t) numero(t) useampaan otteeseen - enpä ole solistina montaa kertaa saanut esittää samaa kokonaisuutta kuuteen otteeseen! Tosiaan, ensi viikon jälkeen en enää voi sanoa, etten juurikaan ole työskennellyt big bandin kanssa. :)

Maisemasta toiseen

Takahuoneen tunnelmia! Kuvannut Silja Kulo.

Pyrähdin viikonloppuna Helsingissä, sillä improvisaatioryhmämme Moninainen teki sunnuntaina debyyttinsä lastenkonserttien saralla. Oli samalla hyvin hauskaa ja varsin jännää! Pariin päivään mahtui aika monta asiaa - etenkin ottaen huomioon, miten rauhallisin mielin olin itse liikkeellä. Saunoin, treenasin Ensemble Norman kanssa, nautiskelin brunssilla äidin kanssa, kävin elokuvissa ja ihastelin poikaystävän ruoanlaittotaitoja. Ja tota, noloa myöntää, mutta oikein nautin mahdollisuudesta järjestellä kasaantuneet sähköpostiviestit ja suunnitella tulevan Århus-viikon menoja pitkän juna- ja lentomatkan aikana! Nörtti mikä nörtti.

Hölmöilyä ennen lavalle menoa. Kuvannut Silja Kulo.

Nopeat maisemanvaihdokset mietityttävät mua edelleen, vaikka luulisi, että mun reissailumäärillä niihin olisi jo tottunut. Olinhan syksyn mittaan kahdesti käymässä Helsingissä ennen joululomille tuloa - kevään vastaavia keikkoja näyttäisi tulevan tuplamäärä. Paluu kotomaisemiin tuntuu aina yhtä eksoottiselta! Vastaavasti Århusiin tullessa havahdun siihen uuteen elämään, jota olen syksyn aikana oppinut. Jollain tapaa mun nykyisen minän identiteetti on tosi vahvasti kytköksissä Århusiin, tai ainakin siihen itsenäisyyteen ja karvan verran kyseenalaistavampaan, tietoisempaan arkeen.

Moni on (ihan aiheellisesti) ihmetellyt, onko tässä reissutahdissa oikein järkeä, ja miten sellaista oikein jaksaa. Ja että mitä ihmeen vaihdossa oloa se sitten on, kun ei malta pysyä aloillaan muutamaa viikkoa pidempään.

Voisin hyvin kuvitella, että tällainen tilanne rassaisi mua jossain toisessa elämäntilanteessa. Onhan ihan totta, etten pääse ihan kunnolla asettumaan Århusin arkeen, kun mielessä siintää jo seuraava reissu kotio. Mä koen kuitenkin, että kyse on pikemminkin mahdollisuudesta - mahdollisuudesta jatkaa kaikkein mielenkiintoisimpien projektien parissa vaihtovuodesta huolimatta, ja mahdollisuudesta jaksottaa arkea mielekkäisiin kokonaisuuksiin. Niin kouluhommat kuin Suomeen keskittyvät projektit (etunenässä Ensemble Norma) hahmottuvat tosi selkeästi, kun tähtäin on aina muutaman viikon kokoisissa yksiköissä. Kun sitäpaitsi pääsen näkemään lemppari-ihmistäni kohtuullisen usein, niin koti-ikäväkin pysyy loitolla.

Istun nyt junassa, joka saapuu pikapuoliin Århusin rautatieasemalle. Käyn koulun kautta nappaamassa tanskankirjan mukaani, ja jatkan sieltä Laerdanskin tanskantunnille. Tästä se arkiviikko lähtee käyntiin!

Viikonloppu kuvina

Lauantaina pääsin vihdoin ja viimein adventtikalenterieni kimppuun. Joulufiilistely uudessa maassa on vähän hassua - toisaalta siitä nauttii enemmän kuin muuten, toisaalta se perinteinen joulunodotus menee myös ohi. Vähän veikkaan, että saatan viettää tämän joulun rennommin ja huolettomammin kuin minään aikaisempana vuonna. Ei huono juttu laisinkaan!

Århusin sää on vihdoin ryhtynyt yhteistyöhön mun päänsisäisen tunnelmoinnin kanssa! Paikalliset pyöräilijät eivät tunnu tietävänkään talvirenkaista, joten saa nähdä miten meikäläisen renkaidenvaihdon käy. Aion joka tapauksessa pyöräillä tämän kauden läpi, tuli lisää lunta eli ei.

Kuulin muutama viikko sitten läheisessä Vor Frue Kirkessä vapaana olevasta kuorolaulajan paikasta, ja päätin hetken mielijohteesta ottaa kanttoriin yhteyttä ja hakea paikkaa. Täkäläisissä kirkoissa on nimittäin tapana, että kanttorin lisäksi jumalanpalveluksissa laulaa myös noin kymmenhenkinen kuoro. Yksi asia johti toiseen, ja viime viikolla kuulin saaneeni paikan!

Siispä tuumasta toimeen - toinen kirkon kanttoreista kutsui minut tutustumiskeikalle sunnuntain jumalanpalvelukseen. Varsinainen työni alkaa vasta tammikuussa, mutta pääsi tällä tavalla ottamaan hieman esimakua siitä, mitä homma pitää sisällään.

En olisi etukäteen voinut kuvitellakaan, miten kovasti nautin kuorossa laulamisesta! On jo hyvä tovi siitä, kun viimeksi lauloin klassisessa kuorossa. Se tuntui nyt yllättävän mukavalta. En ihan osaa selittää ei-musiikillista hyvänolontunnettani, mutta minusta tuntuu todella merkitykselliseltä voida tehdä tällä tavalla työtä, ja toimia koulun ulkopuoleisessa yhteisössä, yhdessä paikallisten muusikoiden ja laulajien kanssa. Että minulla on ainakin yksi täysin koulun ulkopuoleinen konteksti täällä Århusissa jossa minua tarvitaan.

Työ jatkuu osaltani siten, että teen ensi vuoden puolella aina joka toisena sunnuntaina jumalanpalvelus-keikan, sekä määrätyn verran pääsiäis- ja muiden juhlapyhien kuorokeikkoja. Saamme nuotit edeltävällä viikolla, ja sunnuntaina kokoonnumme kirkolla tuntia aikaisemmin harjoituksiin. Vastineeksi tästä saan sovitun kuukausiliksan, sekä mahdollisesti joitain ylimääräsiä hää-, hautajais- ja kastejuhlakeikkoja. Olen tähän järjestelyyn aikamoisen tyytyväinen.

Sunnuntai jatkui koululla treenien merkeissä. Viikonloppuisin pääsee monesti treenaamaan opetusluokkiin, joista osasta on näinkin upea näkymä Århusin keskustaan!

Viimeiseksi haluan esitellä kaksi urheiluharrastukseeni liittyvää yksityiskohtaa, nimittäin treenikassissa mukana kulkevan lukon, sekä tädiltä saadut, nyttemmin jooga-sukkina toimivat villasukat. Tarvitsin lukkooni jonkinlaisen tunnisteen, joten nappasin suloisen tiikerin äidin syyskuussa minulle lähettämän paketin kuoresta. Avainnauha taasen on edellisen kesän iloisia työpaikka-muistoja. Ei siis ihmekään, että kaappia avatessa ja lukitessa nousee hymy huulille!

Lunta

Olen aika huono bloggari. Aiheita ja kuviakin olisi vaikka kuinka paljon, mutta jostain syystä ne päätyvät harvemmin tänne. Ja kaksi viikkoa vanhat jutut ovat, vaikkakin kivoja, niin no, aikansa eläneitä. On jo uudet jutut mielessä ja jaettavana.

Tämän aamun aihe on lumi. Suomessa sitä on nähtävästi vähintäänkin puoli metriä suuntaansa - täällä talon katto oli vielä aamuhämärissä valkoinen. Suurin täällä näkemäni määrä tuota maagista valkoista ainetta! Oli kotopuolen lumimyräkkä miten inhottava tahansa, niin kyllä mä teitä kadehdin.

Vähän kompensointia joulutunnelmaan. Sain ystävältäni Fannylta lahjaksi adventtikalenterin, jossa jokaiselle päivälle on oma teepussinsa. Tämän ja partiolaisten joulukalenterin voimin voin hyvillä mielin luovia kohti joululomaa!

Tunnelmointia

Mun kodissa tuoksuu joulu! Ekat piparit on paistettu, glögiä on naukkailtu jo muutamaan otteeseen ja partiolaisten joulukalenteri odottaa sängyn ääressä. Äidin vierailu (kaulimineen kaikkineen) ja tädin lahjalähetys eivät olisivat voineet tulla parempaan saumaan!

Tanskan perusteita muusikolle

Viime merkinnän julkaisemisen jälkeen kului pari päivää, ja päällimmäinen ahdistus hellitti. Kouluarjen käynnistyminen tepsi pahimpaan koti-ikävään - mä viihdyn heti paremmin kun on mieluisaa tekemistä! Taisi myös tehdä hyvää voida puhua avoimesti tämän seikkailun varjopuolista.

Maistiainen Chokoladenin iltatunnelmista - takaisinmuuton jälkeen tämä on tuntunut entistä enemmän kodilta!

Joku ehdotti aikoinaan "päivän tanskalainen sana" -teemaa. Ajattelin nyt sivistää teitä muutamalla bänditreeneissä oppimallani sanalla.

Forfra ja fra toppen tarkoittavat, että otetaan alusta. "Nimestä", kuten eräs mahtava bändimaikka SibAlla tapaa sanoa. Vers on luonnollisesti säkeistö, bro niinkutsuttu bridge ja omkvæde kertosäe. Form on yleisnimitys kappaleen rakenteelle.

Noin yleisesti olen yllättynyt siitä, miten (näennäisen?) kohteliasta puheenpartta tunnutaan käyttävän ryhmätyötilanteissa - vaikkei puhujan tarkoitus olisi olla erityisen ystävällinen. Jeg kan godt tænke mig at, Jeg kan godt lide ja Jeg synes at det er en god idé at ovat ahkeraan käytettyjä johdantoja, joista siis jokainen johdattelee kohteliaasti ehdotukseen. No, voisin ehkä vielä tsekata joltakulta natiivilta, miten kohteliaalta nämä kuulostavat heidän korvaansa!

Kirsikaksi kakun päälle tarjoan tarinaa tanskalaisten ehkä yleisimmin käyttämästä positiivisesta adjektiivista. Minulla kesti melkein kaksi kuukautta oivaltaa, että [fit]-huudahdus (myös yhteydessä Det er meget [fit]) ei ole anglismi vaan fedt, eli alun periin rasvaan viittaava synonyymi siistille. Tanskalainen e ääntyy suomalaisen i:n ja e:n välimuotona, enkä edelleenkään aina meinaa kuulla eroa. Puhumattakaan nyt siitä, että osaisin itse tähdätä siihen kahden vokaalin väliin...

Siitä kilpailusta, ja paluusta

Hei lempi! -levymme kansimateriaaleja, Aapo Huhdan käsialaa.

Noniin, voisi vihdoin olla päivityksen aika! Ilmeisesti peukkujen pitäminen toimi - kilpailu Suomessa sujui nimittäin hurjan hyvin. Tunnelma yhtyeen keskuudessa oli poikkeuksellisen rento, ja se taisi välittyä myös yleisöön. Tarkemmat yksityiskohdat sekä linkki radioituun loppukilpailuun löytyvät Ensemble Norman blogista - mitäpä niitä täällä enää toistelemaan. Mua lämmitti erityisesti osalleni osunut parhaan sävellyksen palkinto. Enpä ole aikaisemmin saanut vastaavaa tunnustusta musiikilleni! Mahtava homma!

Muikeaa sakkia palkinnonjaon jälkeen. Kuvan otti Samu Laiho.

Viikkooni täällä Tanskassa on tähän mennessä kuulunut kolme keikkaa motown-bändin kera, takaisinmuutto Chokoladeniin sekä ensimmäinen tapaaminen Snik Snak Århus -keskusteluryhmän kanssa. Kotiutuminen Århusiin on siis tapahtunut erittäin toiminnallisissa merkeissä! Olen keskittynyt kovasti olemaan hetkessä läsnä ja ottamaan asiat yksi kerrallaan sellaisina kuin ne tulevat. Ainakin toistaiseksi tämä lähestymistapa on toiminut. Kuten saksalainen ystäväni Fanny totesi: asioihin ei turhaan kannata suhtautua liian vakavasti.

Pakkauspuuhissa

Kaksi yötä Suomeen on! Asuntoni täällä Chokoladenissa menee lähtöni yhteydessä kahdeksi viikoksi remonttiin, joten en ole pakannut ainoastaan matkalaukkua, vaan myös kaiken muun irtaimistoni. Sitä onkin ehtinyt kertyä enemmän kuin olin ajatellut...

Odotan marraskuun alussa tapahtuvaa takaisinmuuttoa kuin kuuta nousevaa. Tai no, toistaiseksi syysloman vietto Suomessa vetää kyllä pidemmän korren, mutta muutto tulee hyvänä kakkosena. Tämä remontti oli nimittäin tiedossa alusta saakka, joten kaikki mahdolliset järjestelyt asunnossa ovat tuntuneet tilapäisiltä. Verhonkin laittaminen jäi tekemättä kun kuulin, että mahdolliset ripustusratkaisut joudutaan kuitenkin poistamaan rempan yhteydessä.

Ennen marraskuuta luvassa on kaksi reissua Suomeen, koulun kaksiviikkoinen projektiviikko sekä kaverin kämpässä elelyä. Mutta ennen kaikkea syysloma Suomessa! Tuskin maltan odottaa!

Mun kotipiha

Tällaiset aamut ovat niitä kaikkein tunnelmallisimpia - voi kunpa syysaamut olisivat aina näin lämpöisiä ja kutsuvia! Asuntolani nimi Chokoladen viittaa siihen, että rakennus on alun perin toiminut suklaatehtaana. Olen itse elänyt siinä käsityksessä, että tuo pihan valtava savupiippu on jotenkin liittynyt siihen... Kuvassa näkyy myös hieman ensimmäisen kerroksen kattoa (jolla seisoen pesimme ikkunan tänne tultuani) sekä viereinen, uudempi asuntola. Hyvää huomenta!

København – Roskilde – Skibby

Terveisiä lomalta! Blogissa on ollut hiljaista, sillä puuhasin alkuviikon raivokkaasti koulutöitä voidakseni hyvillä mielin viettää pitkää viikonloppua. Poikaystäväni saapui Kööpenhaminan lentokentälle myöhään torstai-iltana, ja voitte varmaankin kuvitella, miten ihanalta tuntui nähdä melkein neljän viikon erossaolon jälkeen! Vietimme ensimmäisen yön Köpiksessä ja seikkailimme perjantain metropolin sokkeloissa. Illalla matka jatkui junalla Roskilden ja sieltä autolla Skibbyyn poikaystäväni tädin perheen tykö. Täältä käsin olemme kartoittaneet niin Roskildea kuin Skibbyäkin rauhalliseen tahtiin.

Ensimmäiset neljä kuvaa ovat Kööpenhaminasta: rautatieaseman fillarimeri, Tivolin seinusta, Nationalmuseetin leikkikalunäyttelyn huikeat nukkekodit sekä tunnelmia Kalaset-nimisestä kahvilasta.

On ollut hienoa päästä seuraamaan ihan tavallisen täkäläisen perheen arkea! Poikaystäväni täti on nimittäin asunut täällä jo yli 40 vuotta - valtaosan tästä ajasta yhdessä tanskalaisen miehensä kanssa. Täti puhuu meidän kanssamme ruotsia, kun taas hänen miehensä sompailee luontevasti äidinkielensä, muutaman ruotsinkielisen ilmaisun ja skandinaviskan välimaastossa. Olemme puuhastelleet päivät omiamme, ja kokoontuneet iltaisin yhteiselle aterialle, jonka jälkeen keskustelu ja yhdessäolo on jatkunut parin viinilasillisen ääressä pitkälle iltaan.

Seuraavat kuvat ovat otettu Roskildessa, painottuen huikean tuomiokirkon näkymiin.

    

   

Jos vaihtovuotta ajattelee parisuhteen näkökulmasta, niin ainakin yksi positiivinen seikka nousee ylitse muiden: arjen ja loman ero syntyy erittäin luonnollisesti. Itsenäisessä arjessa on helppo keskittyä opintoihin, eikä harjoittelulle ja valmistelulle omistettu aika ole pois yhdessäolosta. Vastaavasti lomaa on ihanaa viettää kauan kaivatussa seurassa, kun arjen velvollisuudet voi hyvällä omatunnolla jättää muutamaksi päiväksi. Etäsuhteessa eläminen ei missään nimessä ole herkkua, mutta kuten ystäväni Virva viisaasti totesi, niin olen oikeastaan hyvin onnekas voidessani ikävöidä jotakuta - etenkin kun tämä joku myös ikävöi minua.

Sunnuntaikävely Skibbyssä osoitti, että vaikka Tanska onkin kovin tiheästi asutettu, niin täältäkin löytyy perinteistä peltoa ja maaseutumaisemaa.

 

      Huomenna saamme kyydin bussiasemalle ja lentokentälle. Minä jatkan Århusiin tultuani suoraan kuoronjohtotunnille ja poikaystävä menee niinikään Helsingissä suoraan luennolle. Mutta ennen sitä saan vielä nukkua yhden yön lempi-ihmiseni kainalossa.

Hyvä tiistai

Arjen yllätyksiä! Kuntosaliltani löytyy ainakin yksi erinomainen joogaohjaaja, jonka tunti sai aamun käynnistymään ihmeellisen hyvin. Onni jatkui koululla, jossa yksi suuremmista opetusluokista oli tyhjillään koko aamun. Kyllä kelpaa.

Huutomerkkejä

Olen aivan innoissani lauluopettajastani! Sillä lauseella taitaa olla hyvä aloittaa. Minulla on valtavan hyvä tutina siitä, mitä vuoden lauluopinnot tulevat pitämään sisällään. Opettajani haastaa minut äärimmäisen positiivisella tavalla tekemään parhaani. Tunnin päätyttyä tiedän joutuvani aloittamaan hommien paiskimisen viimeistään seuraavana päivänä jotta voin hyvällä mielellä tulla tunnille viikon päästä. Tällainen konkreettinen motivaatio merkitsee minulle hurjan paljon, etenkin, kun se ei tunnu velvollisuudelta vaan mahdollisuudelta.

Täällä treeniaikaa on (SibAn tilanteeseeni verrattuna) runsaasti, ja opintojen fokus on myös opintolinjan ja -ohjelman puolesta laulussa, joten ei mikään ihme että laulaminen maittaa! Syksyn lukuohjelmassani on opetusta neljänä päivänä, useimpana päivänä kaksi tuntia. Opiskelen laulun lisäksi rytmistä kuoronjohtoa (kahta eri kurssia viikottain), sovitusta big bandille, "brugsklaveria" (suoraan käännettynä "käyttöpiano" eli täkäläinen vastaavuus vapaalle säestykselle), yhtyesoittoa sekä rytmistä hørlærea eli solfaa. Kaikkia kursseja yhdistää se, että konkreettiset läksyt ovat kohtalaisen työläitä, ja opiskelijoilta odotetaan suurta itsenäistä panosta. Samanaikaisesti itse opetustilanne on rento mutta keskittynyt. Täällä opettajat osaavat ottaa työnsä tosissaan ilman liiallista takakireyttä! Rento ilmapiiri ei jollain tapaa ole ristiriidassa intohimoisen musiikinteon kanssa. Jos jotain, niin tämän piirteen haluaisin voida tuoda mukanani takaisin Suomeen, vähintäänkin omassa työnteossani.

Rennon työskentelyilmapiirin lisäksi täällä korostetaan oman musiikin luomista ja taiteellisen näkemyksen tärkeyttä - joku ehkä sanoisi, että toisinaan liikaakin. Minä en ole vielä saanut tästä kyllikseni, vaan pidän pikemminkin hurjan kannustavana sitä, että opiskelijoiden omia, luovia projekteja halutaan tuoda osaksi opintoja. Konkreettisimmillaan tämä näkyy projektiviikkojen muodossa, sillä ne rakennetaan pitkälti opiskelijoiden toiveiden ja hankkeiden ympärille. Käytännössä omaa materiaalia tuotetaan kuitenkin niin kuoronjohdon tunneille kuin omille laulu- ja soittotunneillekin.

Vaikka minulla on aikaa täällä aivan eri tavalla kuin kotopuolen opintojen parissa, olen onnistunut viettämään pitkiä päiviä koululla, ollen usein viime tipassa liikkeellä ryhmätuntien tehtävien kanssa. Mutta eipä siinä mitään, niin pitkään kun hommat tulee tehtyä ja opiskelu maittaa! Tuntuu, että vasta opettelen harjoittelemaan keskittyneesti ja muodostamaan uusia treenirutiineja - onhan koulu vielä aivan uusi, kuten suurin osa opettajistakin.

Eniten nautin motivoituneesta olostani ja itseeni kohdistuvista positiivisista odotuksista. Tänä vuonna aion tutkia omaa laulamistani enemmän kuin koskaan, ja opetella nimenomaan oman ääneni kanssa olemisesta ja työskentelystä. Haluan myös haastaa itseni lauluntekijänä ja sovittajana, ja tehdä paljon uutta materiaalia. Kolmas painopiste vuodelle on pianonsoitto - aion harjoitella sitä päivittäin, sillä sille ei kertakaikkiaan ole löytynyt sijaa kotopuolen kiireiden keskellä, vaikka se on yksi keskeisimpiä kehityskohteita tulevan ammattitaitoni kannalta.

Eiköhän tässä ole ihan mukavasti hommia vuodelle!

Ruokahommia

Toisinaan mietin kovastikin arjen pikku asioita. Esimerkiksi ruokaa. Alkujärkytykseni oli melkoinen kun tajusin muuttaneeni asuntoon, jossa keittolevyjä on kaksi, pakastimen virkaa toimittaa pikkuruinen luukku jääkaapissa, uuni puuttuu kokonaan ja veitset ovat samaa tylsyys-luokkaa lusikoiden kanssa. Tehtyäni lisäksi koko kesän ruokaa kahteen (innostuneeseen) pekkaan, ei vaihto yhden hengen ankeahkoon ruokatalouteen juuri houkutellut. Lyhyesti sanottuna: vaikka tilanteeni on vaihtari-mittapuulla erittäin hyvä, en ensalkuun osannut oikein arvostaa sitä.

Kanttiinin herkullista salaattitarjontaa

Koulun kanttiinissa tarjoillaan äärimmäisen monipuolista ja herkullista ruokaa, mutta se on turhan hintavaa päivittäiseen kulutukseen. Olen ajatellut, että turvaudun siihen kiireisinä hetkinä, maksimissaan kerran tai kaksi viikossa. En ole suinkaan yksin tässä tilanteessa, sillä huomattava osa opiskelijoista syö lounaaksi kotoaan tuomia eväitä. Mikäli koulussa viihtyy pitkälle iltaan, on toinenkin ateria tarpeen. Kahden eväspaketin kehittäminen vaatiikin jo pientä puuhastelua.

Tämänpäiväiset evääni: pinaattikeittoa, kananmuna ja nektariineja.

Olen muistellut  lempireseptejäni - etenkin niitä, jotka ovat helppoja ja edullisia, ja jotka eivät vaadi uunia. Olen myös paistanut pinaattifetalettuja kattilassa, hankkinut uuden paistinpannun, tehnyt elämäni ensimmäiset onnistuneet pinaattikeitot ja kokeillut leipomista mikron avulla. Hyvä on, jälkimmäinen yritykseni ei ehkä ollut se kaikkein menestynein, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen! Uutta on myös se, että tiukka opiskelijabudjetti on rajoittanut herkutteluani tehokkaammin kuin mikään aikaisempi päätökseni. Jos joudun valitsemaan päivittäisten hedelmien tai vihannesten ja suklaan välillä, on valintani harvinaisen selkeä. Hammaslääkärini olisi minusta ylpeä.

Sään suosiessa lounasta voi syödä talon kattoterassilla. Ei hullummat näkymät!

Tuleva vuoteni ei siis ehkä tule olemaan keittiön kannalta sitä kaikkein innovatiivisinta aikaa, mutta luulenpa, että tulen tekemään paljon hyvää arkiruokaa. Tai no, ainakin helppoa ja ravitsevaa sellaista. Mutta jos jotain odotan, niin sitä aikaa, kun kodissani on taas uuni ja voin leipoa leipää, kypsentää vihanneksia ja tehdä laatikkoruokia sydämeni kyllyydestä!

Uusia äänteitä

Ensimmäisen tanskantunnin oppeja.

"Tanskan kielessä on paljon vokaaleja ja diftongeja. Erilaisia vokaaliäänteitä on noin 16 (ruotsissa on 9 ja suomessa 8), ja näistä voidaan muodostaa yli 20 erilaista diftongia. Tanskan kielessä on myös triftongeja."

Lähteenä Pohjoismaisen kulttuuripisteen Nifinin nettisivut.

Alkurykäisy, eli opiskelusta DJM:ssa

Ensimmäinen opiskeluviikkoni Det Jyske Musikkonservatoriumissa (tunnetaan myös nimellä Royal Academy of Music, Aarhus / Aalborg) on kohta takana. En vielä oikein hahmota koulurakennukseni sokkeloita, mutta (alustava) lukujärjestys on kasassa - tiedän siis ainakin tulevien kurssieni nimet. Myös monet hallinnon henkilöt sekä osa opettajista ovat tulleet tämän viikon aikana tutuiksi.

Portaikkoja koululla.

Täällä opiskelun pohjana on kuten SibAssakin viikottainen lukujärjestys. Useimmat kurssit ovat vuoden mittaisia, ja vain pieni osa kursseista on puolivuotisia tai sitä lyhyempiä rykäisyjä. Säännöllisen lukujärjestyksen lisäksi vuoden aikana järjestetään ainakin neljä niinkutsuttua projektiviikkoa, jolloin tavallinen opetus on tauolla ja opiskelijat työskentelevät tiiviisti viikon tai kaksi ryhmissä muutaman projektin parissa.

Koulunkäyntimme on alkanut juuri tällaisella projektiviikolla. Ensimmäisen päivän tiiviin tervetulo-tuokion jälkeen meidät vaihto-oppilaat vietiinkin suoraan treeneihin! Nyt, viisi päivää myöhemmin, olen viettänyt viisi aamua meksikolaisen kansanmuusikon opeissa ja yhtä monta iltapäivää kuorolaisena Nordic Sounds -nimisessä suurhankkeessa. Viikon tähtäimenä on ollut Århusin festivaaliviikko, johon koulumme osallistuu esityksillä perjantaista maanantaihin.

Treenitunnelmia Nordic Sounds -projektin parista.

Tällainen rykäisy heti kouluvuoden alkuun sopii minulle enemmän kuin hyvin. On toki myönnettävä, että vaihto-oppilaan elämään kuuluvien käytännön asioiden hoitaminen on aikamoisen mutkikasta, kun harjoituksia on aamuyhdeksästä neljään saakka (tanskalaisten virastojen ja toimistojen aukioloajat ovat uskomattoman lyhyet!), mutta kyse on kuitenkin vain viikosta. Intensiivinen työjakso tekee selkeän jaon kesäloman lopun ja opiskeluarjen välille, ja on samalla erinomainen tapa luoda ryhmähenkeä ja tutustuttaa opiskelijoita toisiinsa.

Edessä on siis kunnon keikkaviikonloppu, jonka jälkeen pääsen päätäpahkaa lukujärjestykseni pariin. Odotan molempia mainittuja aikamoisella innolla - tästä se nimittäin alkaa!

Kiintopisteitä

Olen tänään kaivannut mukavia asioita vähän enemmän kuin tavallisesti.

Saatoin aamulla poikaystävän bussille, sillä hänelläkin alkaa huomenna opinnot - tosin Helsingissä. Ei ollut ihan helppoa hyvästellä, vaikka tapaammekin seuraavan kerran jo neljän (!!) viikon kuluttua.

Olen keskittynyt lopun päivää viettämään rauhallista sunnuntaita, miettinyt pieniä mukavia asioita haikean olon tasapainoksi. Kuten esimerkiksi yllä näkyvät valokuvat ikkunalaudalla. Otin ne esiin tänään. Tai kuten rauhallinen lenkki lähimaastossa.

Tai kuten keräysastiasta löytynyt upea lasikulho, joka saa välipala-ainekset näyttämään design-sisustuselementiltä.

Tai kuten eiliseltä jäänyt herkullinen pasta-annos.

Tai kuten muisto lauantaina nähdystä mäkiauto-kisasta. Osuimme paikallisen mäkiauto-skaban kohdalle, jota käytiin urheasti tihkusateestakin huolimatta. Maaliin tultua uupuneet työntäjät rojahtivat maahan aitoon huippu-urheilijatyyliin ja tukijoukot kerääntyivät ajajan tykö. Kaikki eivät tosin kilpailleet pelkkä voitto mielessä - viimeiseksi maaliin tullut kilpapari oli vaihtanut kesken matkaa rooleja: lapsi työnsi ja isä istui!

Huomenna minulla onkin ensimmäinen kunnon päivä konservatoriolla. Kutkuttaa, sillä tavalla mukavasti. Eiköhän se tepsi haikeuteen.